Lainaa.com

Arkisto syyskuu 2012

Yleinen

Pettäminen

27.09.2012, sinkku

Tiistaina illalla menin deitille naisen kanssa, johon tutustuin sekä villiflirttin että flirtfairin deittipalvelun kautta. Juttelin puhelimella myös ensimmäisen deitin kanssa ja sovimme, että tavataan kohta uudestaan. Silti päätin saada selville, mikä muu deittimaailma on tarjolla. Osoitteessa http://www.flirtfair.fi/flirt löysin siis toinen nainen ja tiistaina kävimme yhdessä ravintolassa. Istuimme pienessä pöydässä ison ikkunan edessä ja ravintola on …

Yleinen

F1-kilpailu

24.09.2012, sinkku

Viikonloppuna katsoin F1-kilpailun televisiossa. Olen aivan iso autokilpailujen fani ja siinä tapauksessa todella isänmaallinen. Kimi Räikkönen on minun mielestä loistava kuski ja ansaitsee myös vuoden 2012 mestaruuden. Vaikeaa se tulee olemaan, mutta hän teki sen jo ennen. Toivottavasti hän jaksaa sen taas. Pidän hänelle ainakin peukkoja. Heikki Kovalainen on myös hyvä kuski, mutta valitettavasti hän …

Yleinen

Ensimmäinen deitti

20.09.2012, sinkku

Viimeksi keskustelin työkaverin kanssa siitä, olenko minä valmis mennä taas deitille ja tavata uusia suomalaisia naisia. Myönsin, että en vielä miettinyt tästä asiasta ja että en ole varma. Huomasin sitten, että en halua tavata kenen kanssa kun asun siellä paskaasunnossa Kalliossa. Miltä se näyttää naisille kun kerron siitä. Ja lisäksi minulla on myös ruman ja …

Yleinen

Eronnut Espoossa

18.09.2012, sinkku

Olen 39-vuotias mies Espoosta. Erosin just vaimostani. Tai tarkemmin sanoen hän erosi minusta. 16 vuoden jälken. Meillä ei ole lapsi, ainakin tämä ei ole ongelmaa. Onneksi sain pitää meidän yhteisen koiramme. Olin muutenkin se, joka meni koiran kanssa lenkille.  Asuimme omakotitalossa ja nyt minun oli pakko muuttaa sieltä pois. Löysin vuokraasunnon Helsingissä, mutta se ei …